15. Kuninkaiden tasavalta - vanhemmat ja opettajat

Muutamia poikkeuksia lukuunottamatta steinerkoululaisten vanhemmat eivät ole koskaan pyörittäneet steinerkoulun toimintaa. Mutta koska suurin osa kouluista toimii yhdistyspohjalta (eikä siis yrityksinä), vanhemmat ovat kouluyhdityksen hallituksen jäseniä. (Suom.huom: Suomessa kaikkien steinerkoulujen opetuksen järjestäjänä toimii koulun oma kannatusyhdistys, jonka jäseniä ovat pääasiassa koulun oppilaiden vanhemmat.) Tätä ei voi korostaa liikaa: kaikki se pyyteetön, ammattimainen vapaaehtoistyö jonka he tekevät muodostaa oman lukunsa steinerkoululiikkeeseen. Se ansaitsee suuren kiitoksen.

Yleisesti ottaen se vapaaehtoistyö, jota vanhemmat tekevät kouluyhteisölle on loistavaa - alkaen eväiden teosta, kotitehtävissä auttamisesta iltapäivisin aina tapahtumien ja tempausten järjestämiseen, kuten syystapahtumat tai joulubasaarit.

Vaikka vanhemmat saavuttaisivatkin sen pisteen, jossa he tuntevat tulevansa suorastaan hyväksi käytetyiksi - on se työ, jonka he tekevät steinerkoululiikkeen hyväksi monilla eri tasoilla esimerkillistä ja sellaista mistä monet ovat kateellisia. Siltikään useimmat vanhemmat - ainakaan Saksassa -  eivät ole koskaan olleet osallisina koulun toiminnan pyörittämisessä. Siihen on esitetty monia syitä.

On sanottu, että vanhemmat eivät yleensä ole koulutettuja steinerkoulunopettajia. Sen vuoksi  he eivät ole kykeneviä, esimerkiksi, valitsemaan onko nuori työtä hakeva opettaja sopiva työskentelemään koulussa. Jotkut ihmiset pelkäävät, että vanhemmat antavat äänensä hakijalle, joka on kyllä hyvä opettaja, mutta jonka metodit eivät sovellu steinerkouluun. Toinen esitetty syy on se, että vanhemmilla ei ole yhtä pitkäaikaista sidettä kouluun kuin opettajilla.  Kolmanneksi, vanhemmat eivät kanna vastuuta seurauksista.

Kaikki nämä perustelut ovat yli-yksinkertaistettuja.

Ensinnäkin, ei voida puhua 'vanhemmista'. Myönnettäköön, että monet steinerkoulujen vanhemmat eivät tiedä paljoakaan steinerpedagogiikasta - vain sen mitä ovat kuulleet joiltakin opettajilta. Mutta tämä sama pätee myöskin joihinkin opettajiin. Toisaalta, on myös vanhempia joiden tietämys steinerpedagogiikasta on mitä parhain. Tämä tuskin oli tilanne Steinerin aikoina, mutta nykyään asiat ovat toisin.

Toiseksi, on olemassa vanhempia jotka ovat tukeneet koulua avuliaasti neuvoin, hyvällä energialla, tyynesti ja epäitsekkäästi yli 20 vuotta. Tällaiset vanhemmat tukevat koulua varmasti enemmän kuin opettaja, joka on mukana toiminnan pyörittämisessä pari vuotta ja lähtee sitten muualle.

Kolmanneksi, vanhemmat voivat itseasiassa olla vastuullisia siitä mitä he tekevät (esimerkiksi palkkausasioissa tai palkkasysteemin suunnittelussa), siinä tapauksessa että heille on annettu vastuu ja että he ovat sitoutuneet tehtävään.

Joten yli-yksinkertaistaminen ei auta. Kysymys tulisi asettaa toisin päin, eli ei niin että kysytään mitä voidaan sanoa vanhempien osallistumista vastaan - vaan mitä voidaan sanoa sen puolesta että vanhemmat ja opettajat yhdistäisivät voimansa ja pyörittäisivät koulua yhdessä.

1. Ensinnäkin, vanhemmista löytyy erilaisia kykyjä. Olisi tyhmää olla käyttämättä niitä koulun johtamisessa. Siitä huolimatta, että on vanhempia joilla on sellaisia johtajuusominaisuuksia, jotka eivät ehkä tekisi hyvää steinerkoulunopettajaa, on heillä tarpeeksi tervettä järkeä nähdä mitä opettajan työ tarkoittaa ja vaatii. Heidän tietämyksensä johtamisesta ja heidän panoksensa koulun toiminnan ylläpidossa on arvokasta.
   
   Jo pitkään monilla kouluilla on ollut jonkinlainen henkilöstökomitea, jossa on myös vanhempia mukana. Jokainen joka on nähnyt kuinka tällainen toimii, tietää kuinka paljon siitä on apua kun vanhemmat tarjoavat neuvojaan ja tuoretta ja suoraa lähestymistapaa.
2. Toiseksi, johtamisrakenne on vahvempi ja kestävämpi jos se on suuntautunut Steinerin  yhteisön käsitteen mukaan. Mitä tällä tarkoitetaan?
   
   Perinteisesti koulu nähdään palvelun tuottajana kasvatuksen alalla. Opettajat ovat tuottavalla puolella, vanhemmat kuluttajina hankkimassa lapsilleen palvelua. Steinerin idea yhteisöstä on uusi tapa nähdä koulu, missä tuottajat ja kuluttajat (ja kauppiaat) työskentelevät yhdessä. Vanhassa ns. 'vapaassa' markkinataloudessa, tuottajat kehittävät menetelmiään keksiäkseen mitä kuluttajat tahtovat. Avoin keskustelu pääasioista kuluttajan kanssa on jotakin aivan muuta: Kahvin viljelijä Nicaraguassa, kauppias ja kuluttajan edustaja istuvat kaikki saman pöydän ääreen ja keskustelevat erilaisista tarpeistaan. He käsittelevät kuluja, kuin myös elinolosuhteita ennen kuin sopivat sopivan hinnan tuotteelle. Hinta ei ole johdettu kysynnän ja tarjonnan lain mukaan, vaan se saavutetaan avoimen keskustelun kautta. "Mikä on kahvin hinta, jotta sinä voit elää arvokasta elämää?"
   Tätä voisi kutsua yhteisötaloudeksi vastakohtana markkinataloudelle tai valtiojohtoiselle taloudelle. Se on 'sopimustaloutta'.
   
   Koulu ei tuota tarvikkeita, mutta talouden kannalta katsottuna se tuottaa palveluja kulttuurisektorille. Myös täällä voivat tuottajat ja kuluttajat tehdä yhteistyötä hieman samaan tapaan kuin äskeisessä esimerkissä. He voivat keskustella yhdessä, valita ja ottaa vastuuta siitä kuka tuottaa mitäkin, kenen kanssa ja millä ehdoilla.
   Kasvatuksen alueella ei ole selkeää eroa tuottajan ja kuluttajan välillä. Hirvittävän paljon riippuu siitä miten opettajat ja vanhemmat työskentelevät yhdessä.  Koulu on oikeastaan yksi organismi - sama yhteistyö mikä on opetuksessa voi kantaa hedelmää myös organisaatityössä eli koulun johtamisessa.
3. Kolmanneksi, kun opettajat ja vanhemmat johtavat koulua yhdessä syntyy iso määrä luottamusta. Vanha jakautuminen - opettajat täällä, vanhemmat tuolla - häviää. Me pyöritämme tätä koulua yhdessä.  Hitaasti mutta varmasti läpinäkyvyys asioissa lisääntyy.
   
   

   

   Musta aukko

   
   Se mistä vanhemmat ovat aina valittaneet on läpinäkymättömyys koulun asioissa. Jotkut koulut voivat vahingossa antaa vanhemmille mielikuvan entisen itä-blokin maiden hallinnosta: Vakuuttuneina siitä, että heillä on paras ideologia maailmassa ja että he ovat yhteiskunnan kärkijoukkoa, puoluejohtajat tekevät kaikki päätökset suljettujen ovien takana. Ajoittain jotkut koulut ovat kuin linnoituksia, josta opettajat ovat tehneet turvapaikan. Jotkut (ehkä jo edellämainitut) toimivat kuin mustat aukot, jonne vanhempien huolet ja kysymykset jotenkin, jonnekin, joskus yksinkertaisesti vain katoavat.
   
   Joten yrittäkää kuvitella koulu, jossa jokainen asia mikä tarvitsee päätöstä, on yksi opettaja ja yksi vanhempi rekrytoitu tekemään se määrätyssä ajassa.
   
   Opettajilla ei ole mitään salattavaa (niin me ainakin haluamme ajatella). Ja kun vanhemmat tajuavat tämän ja näkevät kuinka opettajat pyrkivät parhaaseen ratkaisuun koulun vanhempien avulla, se auttaa luomaan hyvää luottamuksen ilmapiiriä.
4. Neljänneksi, aito osallistuminen koulun johtamiseen on parempi kuin symbolinen osallistuminen. Monissa kouluissa on neuvosto jossa vanhemmat ja opettajat keskustelevat monista asioista. Mutta päätökset tehdään jossain muualla. Tämän takia tällaiset yhteiset kokoukset nähdään usein tehottomina.
   
   Älkää nyt ymmärtäkö väärin. Älkää ajatelko, että vanhempien osallisuus koulun johtamisessa voisi estää yksilöiden välisiä (opettaja -vanhempi) konflikteja. Sitä se ei tee. Mutta se parantaa koulun johtamisen laatua ja laajentaa koko organisaation pohjaa.
   
   80 vuotta steinerkouluja saksassa on todiste siitä, että kouluja voi johtaa vain opettajavoimin.  Mikä menestystarina! Toisaalta USA:ssa on kouluja, jotka ovat pelkästään vanhempien johtamia.
   
   On kuitenkin mahdollista hoitaa homma yhdessä. Kun on ilo tehdä yhteistyötä erinomaisen ja monitaitoisen vanhemman kanssa, kun tämä yhteistyö rikastuttaa kouluelämää, silloin vanhat tabut ja huolet eivät ole este.
   
   Yhteistyö, erityisesti koulun johtamisessa on mahdollisuus niin opettajille kuin vanhemmillekin vahvistaa sitä tapaa miten kaksi polariteettia toimivat vuorovaikutuksessa.

Tästä huolimatta meidän ei pidä unohtaa tärkeintä asiaa. Waldorfkoulun alussa Steiner vakuutti (ensimmäisen koulun perustamisen yhteydessä pidetyllä kurssilla), että kaikkien osallistuminen yhteiseen opiskeluun tekee varsinaisen hallintoelimen tarpeettomaksi koululle. "Me voimme olla ilman erillistä hallinto-ryhmää, jos työskentelemme tällä harjoituskurssilla oppiaksemme sen mikä tekee koulusta toimivan yksikön."
Niiden vanhempien, jotka ottavat osaa koulun johtamiseen tulisi tuntea tämä sydämessään. Koulun sisäinen yhteys perustuu siihen, että vanhemmat ja opettajat yhdessä työstävät Steinerin ihmiskuvaa ja steinerpedagogisia metodeja. Se että vanhemmat ja opettajat johtavat koulua muodollisessa mielessä yhdessä ei korvaa edellä mainittua henkistä yhtenäisyyttä. Ilman tätä henkistä yhtenäisyyttä koulusta tulee vain ontto kuori. Antroposofisen ihmiskuvan ja siitä nousevien opetusmetodien tulisi todella luoda koulun henkinen johto.

Tämä johtamisen muoto ei toimi niinkään direktiivien mukaan, vaan ennemminkin sen periaatteen pohjalta että: "Johtajuus tarkoittaa sitä, että auttaa toisia johtamaan". Niiden ihmisten sydämissä jotka haluavat sitoutua, tämä periaate toimii. Ja tämä on jotain, jonka vanhemmat voivat tehdä yhtä hyvin kuin opettajat.

Edellä mainittu näkökohta koulun henkisestä perustasta on usein aliarvioitu ja väärinymmärretty. Se puolestaan johtuu yleensä siitä, että henkistä perustaa ei ole koettu. Kuten muistamme: Ennen ensimmäisen Waldorfkoulun perustamista, 21.8.-5.9.1919 Rudolf Steiner piti kurssin tuleville opettajille, aamuluennot ja iltapäivisin käytäntöön liittyvät keskustelut. Tähän päivään asti nämä luennot ja harjoitukset ovat olleet vertaansa vailla oleva opetusideoiden ja -inspiraation aarreaitta. Mutta vieläkin enemmän - kuka tahansa, joka vielä nykyäänkin työskentelee näiden esitelmien parissa, vaikka se tarkoittaisi vain niiden kuuntelemista, kuten opettajat tekivät silloin vuonna 1919, saa kokemuksen siitä kuinka se yhtenäistää yhteisöä ja kuinka jokainen osallistuja odottaa koulun yhteistä johtamista. Voi kokea kuinka oikeassa Rudolf Steiner oli sanoessaan että Waldorfkoulun henkinen ja kasvatuksellinen perusta on olennaisin vaatimus sille, että koulua johdetaan yhteisesti. Yhteinen johto kohtaa aina haasteita jotka pitää voittaa. Jos olennainen vaatimus  yhteisestä henkisestä ja pedagogisesta perustasta poistetaan - koulun vaikeudet eivät vähene, vaan lisääntyvät.

Yhteisen ymmärryksen löytäminen on työlästä ja tehotonta, jos Steinerin ihmiskuvan idea ei elä omalla tavallaan jokaisessa johtoryhmän jäsenessä.
Päätöksenteko on hankalaa ja aikaavievää, jos kaikki eivät ole sisällä asiassa. Jos vain yksi ryhmän jäsenistä (opettaja) ymmärtää ja sitoutuu pedagogiikkaan jonkun käytännöllisen päätöksen takana muiden vain peesatessa kuluu rutkasti aikaa ja voimia siihen, että päästään yhteisymmärrykseen - tai saadaan edes aikaan päätös.
Jos tämä otetaan vakavasti, se vaikuttaa siihen tapaan miten vanhemmat voivat olla mukana koulun johtamisessa. Steinerkoulun henkisen johtajuuden periaate vahingoittuu, jos esimerkiksi henkilöstöpäätöksiä tehdään kannatusyhdistyksen vuosikokouksissa, johon kaikki vanhemmat  voivat ottaa osaa. Tämä siksi, että useimmat vanhemmat eivät tunne läheistä yhteyttä koulun "henkiseen johtajuuteen".

Nyt huudetaan: "Hetkinen! Jos vanhempien apu koulun johtamisessa on kiinni siitä, että onko heillä antroposofinen ajattelutapa ja hyvä tuntuma steinerpedagogisiin opetusmetodeihin, niin silloin voimme kyllä kysyä, että täyttävätkö kaikki opettajat näitä kriteerejä?" Tämä on herkkä kysymys.
Steinerkoululiike on kehittynyt siihen suuntaan, että itseasiassa monilla steinerkouluissa työskentelevillä opettajilla on ohut suhde antroposofiaan. Jotkut heistä ovat mahtavia opettajia, jotka ovat oppilaiden keskuudessa enemmän arvostettuja kuin ne opettajat jotka työstävät jatkuvasti antroposofiaa. Sen sijaan että ajattelisit, että onko tämä hyvä vai ei, on asia kuitenkin fakta, joka on määrittynyt koululiikkeen kehityksen ja yksilöiden elämäkertojen kautta. On olemassa lahjakkaita opettajia, jotka ovat vaikuttuneita steinerpedagogiikasta sekä siitä kuinka oppilaat huomioidaan siinä ja ottavat joitain keskeisiä pedagogiikan elementtejä käyttöönsä. Näistä syistä he tekevät hienoa työtä steinerkouluissa ilman että luovat koskaan syvempää suhdetta antroposofiseen lähestymistapaan. Tämä on aivan hyväksyttävää, koska jokainen on vapaa valitsemaan itse kuinka syvästi haluaa liittyä steinerpedagogiikkaan.

Mutta mikä pätevöittää johtamaan koulua? Tämä on täysin eri kysymys. Jos me asetamme kriteerit vanhemmille - on niiden oltava voimassa myös opettajille. Vaikka tähän asti ei aina ole ollut niin. Rudolf Steinerin näkemys on selvä: koulua voidaan johtaa yhteisesti opettajavoimin ja koulusta voi tulla toimiva yksikkö - ei siksi että siellä on rehtori, vaan yksinkertaisesti siksi, että opettajat elävät ja hengittävät steinerpedagogiikkaa. Joten, jos joku haluaa ottaa osaa steinerkoulun johtamiseen ja ottaa koko johtamisen ajatuksen vakavasti, oli sitten vanhempi tai opettaja - hänen täytyy kysyä itseltään: "Olenko minä kykenevä olemaan yksi koulun johtajista?" Tämä tarkoittaa usein myös sitä että on koulun edustaja myös ulkomaailmaan. Tämän voi tehdä vain jos on täydellinen steinerpedagoginen 'vakaumus'. Joten todellinen kysymys, joka itselle täytyy esittää on: "Olenko niin varma steinerpedagogiikasta, että voin astua esiin ja puhua sen puolesta julkisesti?" Jos tähän kysymykseen vastaa myöntävästi, on valmis johtamaan koulua. Tämä on avainkysymys. Sillä ei ole merkitystä miten asiat hoidettiin ennen, onko joku valmistautunut olemaan koulussa pysyvästi tai ei. Enemmänkin, ennen kysyttiin uusilta opettajilta, että ovatko he valmiita olemaan mukana ryhmässä, joka tekee kollektiivisia päätöksiä. He puolestaan kysyivät vuorostaan "Onko minulla aikaa ja energiaa tällaiseen?". Ja joidenkin kohdalla vastaus on "Ollakseni rehellinen, minulla ei ole, vaikka muut uudet opettajat ovatkin mukana." Todellisesti olisi pitänyt alunperinkin kysyä näin: "Oletko valmis olemaan mukana koulun johtamisessa ja ottamaan vastuun joistakin asioista? Oletko yleisesti ottaen halukas ja mielestäsi tarpeeksi kyvykäs olemaan steinerpedagogiikan ja tämän koulu edustaja?" Tämä on vakava kysymys joka ansaitsee vakavasti otettavan vastauksen niin vanhemmilta kuin opettajiltakin.

Tämä avainkysymys voidaan esittää esimerkiksi luottamuksellisessa keskustelussa uuden opettajan ja hänen tutorinsa kanssa tai yhdessä koulun johtamiseen osallistuvan vanhemman kanssa.  Jokainen opettaja voi vastata niin kuin näkee sopivaksi, tutor on se, joka muodostaa mielipiteen ja tekee päätöksen. Jos tutor on viisas, hän sitoo koko yhteisön tähän päätökseen.

Tämän takia koulun tulee pitää huoli, että jokainen opettaja ja vanhempi pohtii tätä kysymystä huolellisesti ennen kuin ottaa osaa koulun johtamiseen. Ja - jos näin ei ole koskaan ennen tehty, ei ole liian myöhäistä aloittaa nyt.

Myös silloin kun opettaja tai vanhempi tekee sen päätöksen, ettei halua edustaa koulua ja steinerpedagogiikkaa julkisesti, voi hän edelleen tehdä osansa joissain muissa tehtävissä ja työryhmissä. Vaikka kieltäytyy ottamasta vastuuta, on mahdollista jakaa ajatuksia, kertoa mielipide, kehittää ideoita. Myös läsnäolo ja havainnointi voi olla suureksi avuksi. Monet vanhemmat ovat elävä esimerkki tästä. Toisaalta kun koulu tarrautuu vanhoihin traditioihin, erityisesti yhteiseen päätöksentekoon ja vain pitkäaikaisten opettajien sitoutumiseen koulun johtamiseen, se tarkoittaa että johtoryhmä toimii kuin rehtori - kuitenkin niin ettei kenelläkään ole rehtorin vastuuta. Tämä uusi lähestymistapa antaa mahdollisuuden tehdä valintoja tietoisemmin ja läpinäkyvämmin, kun etsitään ihmisiä, jotka ovat valmiita auttamaan koulun johtamisessa.

---

Olipas tymäkkä luku!
Mitä ajatuksia tämä herätti sinussa? Saa kommentoida!
Jos sinua kiinnostaa 1919 pidetyt luennot - niin nyt on hyvä tilaisuus liittyä lukupiiriin, jossa luetaan nämä kaikki teokset!

Liity ryhmään tästä linkistä: https://www.facebook.com/groups/276535542862247/

T. PiaP

PS. Kiitokset parista käännöstarkistuksesta Marketta Rauramolle ja Outi Rousulle!

14. Miksi valita kaksi henkilöä, ja vielä parempi: vastakkaista mielipidettä

Tähän saakka olemme ajaneet ajatusta yhteispäätösten lopettamisesta ja yksilökohtaisen vastuun lisäämisestä yhteisöllisen luottamuksen pohjalta. Tästä vastakkainasettelusta tulee näin dynaaminen, kun vastuu siirtyy edestakaisin yhteisön ja yksilön välillä. Se synnyttää elävän ja hengittävän organismin.

Kuitenkin tulosten taso riippuu siitä, kuinka hyviä valitun henkilön oivallukset ovat. Osa ideoista on heikkoja ja huonoja, toiset taas loistavia ja inspiroivia. Lisäksi mukana on kaikkea tältä väliltä. Kysymys onkin kuinka voidaan tukea ja auttaa valittua henkilöä niin, että ajatukset ovat sosiaalisesti tuottavia?

Yksi tärkeä onnistumisen ehto on, että luottoa annetaan henkilöille, jotka itse kehittävät uudenlaisia ajatuksia, ja ovat aloitteellisia sekä sitoutuneita. Jos vastuuta annetaan puolestaan henkilöille, jotka näkevät itsensä vain välittäjinä tai sovittelijoina (moderator), tulokset eivät yleensä ole niin hyviä. Oikeita henkilöitä tähän ovat ne kekseliäät tyypit, vaikka heitä olisikin tukemassa useampi ihminen (collective). Tästä syystä yhteisössä tulisi olla todellinen  'tuntuma' näistä luovista ihmisistä, sillä kaksi asiaa voi olla pielessä yhteisössä; aloitteellisuus ilma vastuuta ja vastuu ilman aloitteellisuutta. 

Luovan ihmisen ajatuksia sekä aloitteellisuutta on mahdollista lisätä ja kasvattaa laittamalla hänet yhteistyöhön vastakkaista mielipidettä kannattavan henkilön kanssa. Yksi erityisen hyvä metodi on antaa vastuu päätöksestä kahdelle henkilölle, ja jos mahdollista sellaisille, jotka edustavat vastakkaisia  puolia. Miksi näin?

Yksi Goethen tärkeimmistä löydöistä tieteilijänä oli vastakkaisuuden teorian tunnistaminen ja todentaminen luonnon yhtenä pääperiaatteena. Näistä kaikkein kuuluisin esimerkki on pimeän ja valon vastakohtaisuus. Jos nämä kaksi voimaa toimivat yhteistyössä, värit syntyvät. Goethen väriopin mukaan, taivaan sininen syntyy universumin pimeydestä, jos sitä katsotaan valaisevan väliaineen läpi. Auringonlaskun punainen väri synty kun auringonvalo läpäisee pimeän, varjoisan väliaineen.

On hämmästyttävää, että Goethe ei ainoastaan keksinyt vastakkaisuuden ja lisäämisen periaatetta vaan hän myös eli sitä intuitiivisesti, lähinnä Schillerin ystävänä. Jos on opiskellut runoutta, saattaa tietää, että nämä kaksi olivat ennen ystävystymistään toistensa kilpailijoita. On todella tutustuttava heidän tarinaansa perusteellisesti, ennenkuin voi ymmärtää kuinka vaikea heidän suhteensa oli ennen kuin he kohtasivat toisensa vuonna 1794. Goethe ei hyväksynyt mitään Schillerin taiteesta. Lisäksi hän koki, että Schiller tuhosi Saksan kulttuurisen elämän. "Joko Schiller tai minä" Goethe ajatteli. "Jos Schillerin työt saavat onnistuneen vastaanoton, sitten minulle ja minun asioilleni ei ole tilaa."
Jos tämä konflikti siirretään koulumaailmaan olisi tilanne seuraavan lainen; "Jos kollega B jatkaa opettamistaan tällä tavalla, en pysty jatkamaan samojen oppilaiden opettajana. Minun on lähdettävä."

Ne loukkaavat kommentit Goethea kohtaan, joita Schillerin työstä "Grace and Dignity" löytyy, ovat viimeisiä joiden ajattelisi rakentavan syvää ystävyyttä kahden henkilön välillä. Jos näkisit samankaltaiset kuin Schillerin esittämät kommentit yhteydessä steinerkouluun, ajattelisit enemmänkin oikeustaistelua kuin yhteisöllistä työskentelyä. Ystävyys olisi viimeinen ajatus. Uskomatonta kyllä, näin kävi kuitenkin Schillerin ja Goethen suhteen, vaikka ystävyys olikin viimeisin asia, jota odotettiin tapahtuvan.

Goethe ja Schiller

Se miten näistä kahdesta kilpailijasta tuli lopulta hyviä ystäviä on tunnettu tarina. Meille sen sijaan on tärkeä ymmärtää kuinka se äärimmäinen paine, joka näiden kahden välillä vallitsi toimi katalysaattorina kun he alkoivat tehdä yhteistyötä. Se loi heidän välilleen tuotteliaisuuden tilan, joka oli yhtä uskomaton kun heidän keskinäinen ystävyytensä. Molemmat ylittivät itsensä. Kun kaksi näin vastakkaista henkilöä alkoivat tehdä yhteistyötä, molempien kirjallinen tuottavuus lisääntyi  sellaiselle tasolle, jolle kumpikaan ei omien sanojensa mukaan olisi kyennyt pääsemään itse.

Historiassa ei varmaankaan ole toista samanlaista esimerkkiä kuin Goethen ja Schillerin tapaus. On paljon tarinoita suuresta ystävyydestä, mutta ei sellaisesta jossa aloitustilanne olisi ollut näin vihamielinen. Rudolf Steiner itse sanoi, että Goethen sekä Schillerin välinen ystävyys on uusi impulssi, jolla on maailmanlaajuinen tärkeys. Se on uuden periaatteen synty, joka voi pikkuhiljaa ottaa paikkansa maailman sivilisaatioissa, kun vastakkaisuudet tekevät yhteistyötä, se on inspiraation ja voiman lähde.

Nykyaikana Goethe-Schillerin periaatteesta on tulossa yksi pääperiaate yrityksien tuotteliaisuuden suhteen.

Ei varmasti ole olemassa steinerkoulua, jossa jotkut henkilöt eivät olisi toistensa kanssa eri mieltä ja siten tietyllä tavalla toistensa vastakohtia. Tällaiset asetelmat saattavat painaa koko yhteisöä ja aiheuttavat usein vaikeuksia sekä suuria konflikteja.  Minun esittämässäni ajatuksessa vastakkaiset ryhmät eivät ole vain välttämätön paha, josta tulee päästä eroon, vaan ne itseasiassa tarjoavat mahdollisuuden parempaan vuorovaikutukseen. Tämä tarkoittaa oikeastaan, että henkilöt jotka eivät tule toistensa kanssa toimeen, työskentelevätkin yhdessä vastuullisesti ja tietoisesti yhteisönsä valtuuttamana jonkin asian hyväksi.

Tästä johtuen saadaan enemmän aikaan.

Ensinnäkin, vaikka vastakkaiset mielipiteet useissa tapauksissa johtavatkin avoimeen konfliktiin (tai mikä pahempaa, kytevät tuhoisasti pinnan alla) on sen mahdollisuus nyt täysin avoimena ja nähtävänä, mikä taas tekee siitä vähemmän vahingollisen asian. Molemmat vastuussa olevat henkilöt ymmärtävät tämän, mutta kohtaamalla toisensa ja olemalla valmiita yhteistyöhön he ovat paljon valmiimpia käsittelemään erimielisyyksiään. Mitä ne ikinä ovatkin, ne voidaan nyt selkeästi nähdä, ja niitä voidaan hyödyntää sen sijaan, että ne leijuvat näkymättöminä alitajunnassamme.

Eripuraisuuden elementti syvällä sielussa, joka saattaa nousta ja ja ottaa henkilön valtaansa, saakin nyt uuden auttajan roolin. Energia, jota on käytetty vastustamaan toista onkin nyt ohjattu rakentavaan suuntaan.

Toiseksi, yhteisön elämä tehdään paljon helpommaksi, kun kaksi tunnetusti toisiaan vastustavaa henkilöä nimetään vastuullisiksi päättäjiksi tietyssä asiassa. Eräs asia ainakin on selvä; heidän ratkaisunsa ei tule olemaan yksipuolinen. Vastakkaiset näkemykset taistelevat ja erilaiset ajatukset muuntuvat omiksi. Jos toisaalta annetaan samaa mielipidettä kantavien henkilöiden tehdä ratkaisut, voidaan väittää että käsillä olevaa asiaa käsitellään vain yhdellä näkökannalla. On todellinen ilo koko yhteisölle kokea kahden henkilön, jotka ovat taistelleet aikaisemmin mielipiteissään, yhdistävän voimansa työskennelläkseen yhdessä.

Kolmanneksi, molemmat henkilöt hyötyvät suuresti kun heidän on sovittava erimielisyytensä (jotka usein ovat pienempiä kun he ovat ajatelleet, ja he huomaavatkin, että heillä onkin paljon yhteistä). Sillä jokainen mielipiteemme on yksipuolinen, vaikka emme sitä näe, kuvitellessamme oman ajatuksemme olevan ainoa oikea. Kun tekee yhteistyötä vastakkaista ajatusta kannattavan kollegan kanssa koko yhteisön hyväksi se auttaa tunnistaan ja pääsemään yksipuolisuuden yli.

Jos on todella innostunut tietystä ideasta, voi sitä rakastaa kuin omaa lastaan ja olla valmis tekemään mitä vain sen hyväksi. Mutta samalla on helppoa olla näkemättä muita puolia jotka voivat olla tärkeitä.

Joten, on parempi tutkia asiaa kuin se olisi kivi, ei kultainen kivi, vaan kivi, jossa on kultahippuja sisällä. Ajattelemalla näin tarjoan ajatukseni muille pyytäen heitä kaivamaan kullan esille. En halua saada heitä vakuuttumaan, että ideani on ainoa oikea, vaan pyydän heitä osoittamaan minulle sen yksipuoliset osat.

Tästä syntyy todellista keskustelua joka taas todistetusti saa aikaan jotain uutta, parempaa ja monipuolisempaa kun se idea, josta kaikki alkoi.

Jo alusta saakka toisen henkilön osa on uusi; hän ei ole enää rasittava 'vastarannnankiiski' ajatukseni tiellä, vaan parini, joka auttaa minua ylittämään rajani samalla lailla kun itsekin tekisin, jos hän pyytäisi minulta.

Kaksi sielua tekee yhden äänen, kuten musiikillinen jännite, joka odottaa seuraavaa sointua. Joissain tapauksissa on hyvä olla mukana osaava sovittelija, eli joku joka ymmärtää tätä 'sielujen musiikkia' ja joka auttaa molempia henkilöitä katsomaan eteenpäin ja löytämään uuden äänen ja estämään henkilöiden jumiutumisen vanhoihin erimielisyyksiin.

Venäläinen säveltäjä Sofia Gubaidulinan sanoin;

"Eräs asia ilahdutti minua lapsena kun improvisoin, ja ne olivat sointuyhteydet, jotka kuljettavat uusiin säveliin. Niissä on jännitettä! Mahdollisen energian potentiaalia, jännitettä sekä lepoa. Tämä noudattaa kosmista lakia."

----

Tämän luvun viittauksissa kerrottiin mm. tarkemmin Goethen ja Schillerin riidoista ennen ystävyyden alkua.

---


Tekijöiden terveiset:

Pahoittelut kun tauko on venynyt - yleisön pyynnöstä koitamme parantaa juoksuamme. Kiitos palautteesta ja kiva kun luette tätä!

t. Pia&Pia